Oikein hyvää kevättä!

Yhdistyksen toiminta jatkuu vireänä, ja ohessa tietoa kevään ja kesän tapahtumista.

1) Vuosikokous

Taistelukoulun Perinneyhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin perjantaina 14.3.2025 Puolustusvoimien Kurssikeskuksessa Tuusulassa. Ennen kokousta Lotta Svärd Säätiön toiminnanjohtaja Anne Nurminen piti esitelmän säätiön toiminnasta.
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jouko Mattila. Tilinpäätös ja vuosikertomus hyväksyttiin, ja vastuuvapaus myönnettiin. Vuonna 2024 yhdistyksellä oli 168 jäsentä, ja vuosi oli tapahtumarikas. Taloudellisesti vuosi oli lievästi tappiollinen, mutta yhdistyksen taloudellinen tilanne on erittäin vakaa.

Vahvistettiin toimintasuunnitelma ja tulo- ja menoarvio vuodelle 2025 sekä jäsenmaksujen suuruus. Toimintavuodesta 2025 on tulossa jälleen toiminnan täyteinen. Päätavoite on ”Rantatien sotavuodet” -kirjan julkaiseminen. Käsikirjoitus on mallillaan, kuvien kerääminen käynnissä, ja taitetaan elokuussa.
Keskeisinä yhteistyökumppaneina ovat Maanpuolustuskorkeakoulu ja Puolustusvoimien kurssikeskus. Jäsenmaksuksi päätettiin 20 € ja yhteisöjäsenmaksuksi 100 €.

2) Hallituksen valinnat

Yhdistyksen ja hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Jari Anttalainen kaksivuotiskaudelle. Hallituksen jäseniksi valittiin Marcus Duncker, Risto Lehto, Hannele Lindstén, Petri Parviainen, Tapani Rahko, Juha Tammikivi ja Juhani Vakkuri. Anttalainen kiitti luottamuksesta puheenjohtajavalinnan vuoksi.
Kunniajäseneksi kutsuttiin Antti Nieminen. Onnittelut Antille aktiivisesta toiminnasta yhdistyksen tarkoitusperien edistämisessä.

3) Hallituksen järjestäytyminen

Hallituksen ensimmäisessä kokouksessa päätettiin alustavista vastuista:
• Varapuheenjohtajaksi Juha Tammikivi (myös yhteiskuntasuhteiden vastaava)
• Yhdistyksen sihteeriksi Hannele Lindstén
• Marcus Duncker (Maanpuolustuskorkeakoulun yhteyshenkilö)
• Risto Lehto (verkkomuseovastaava)
• Petri Parviainen (tiedotus)
• Tapani Rahko (kevättapahtuma, kulttuuritoiminta)
• Juhani Vakkuri (kirjallisuus- ja matkavastaava)

4) Tulevat tapahtumat vuonna 2025

• Vierailu Maanpuolustuskorkeakoulun maisteriosaston kansainväliseen harjoitukseen Santahaminassa keskiviikkona 2.4.2025. Ohjelma: lounas, harjoituksen seuraaminen, iltapäiväkahvit sotilaskodissa, päättäminen noin klo 15.00. Mukaan mahtuu kymmenen jäsentä ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumiset Hannele Lindsténille (hannele.lindsten@kolumbus.fi) 22.3.2025 mennessä. Ilmoittautujilta tarvitaan koko nimi, syntymäaika, sähköpostiosoite sekä rekisterinumero, jos tulee omalla autolla.

• Kevättapahtuma rantasaunalla 12.5.2025 klo 16.00. Ohjelmassa perinteisesti saunat ja tarjolla on grilliruokaa ja virvokkeita. Ilmoittautuminen Tapani Rahkolle (tapania.rahko@gmail.com) 5.5.2025 mennessä.

• Jäsenmatka Ahvenanmaalle järjestetään 12.–14.8.2025. Matkanjohtajana/asiantuntijaoppaana toimii sotahistorioitsija FM Juhani Vakkuri. Ilmoittautumiset juhani.vakkuri@kolumbus.fi tai 050-5160406 12.6.2025 mennessä. Varaa matkasi ajoissa, koska vapaana olevia paikkoja mainostetaan kumppanijärjestöjen jäsenille kesäkuun alussa, jotta saadaan matka täyteen. Ks. jäsentiedotteen liitteenä oleva matkaesite.

• Kesäteatteri Krapilla 19.8.2025. Komedia ”Suurenmoista”. Hinta 20 €. Ilmoittautuminen Tapani Rahkolle (tapania.rahko@gmail.com) 31.7.2025 mennessä. Tapahtuma on avec, ja hänelle sama hinta.

6) Jäsenasiat

Onko sinulla joku, joka olisi kiinnostunut yhdistyksen aktiivisesta toiminnasta? Jäseneksi voivat liittyä Taistelukoulussa tai Maanpuolustuskorkeakoulun Maisteriosastossa palvelevat tai palvelleet henkilöt, sekä henkilöt tai yhteisöt, jotka haluavat tukea yhdistyksen tarkoitusta. Jäsenhakemukset sähköpostitse sihteerille hannele.lindsten@kolumbus.fi.

7) Yhteystiedot

Sähköposti: Postituskustannusten säästämiseksi toivotaan mahdollisimman monen ilmoittavan sähköpostiosoitteensa sihteerille hannele.lindsten@kolumbus.fi

Yhdistyksen verkkosivut ja sosiaalinen media:
o Taistelukoulun perinneyhdistys Facebookissa https://www.facebook.com/groups/691536237708398
o Taistelukoulun verkkomuseo https://www.taistelukoulu.fi/

8) Seuraavissa tiedotteissa kerrotaan lisää

• Korvaavan soutuveneen hankinnasta
• Uudenmaan maanpuolustuspäivästä Tuusulassa 27.9.2025
• Taistelukoulun perinnepäivästä Tuusulassa ja Santahaminassa
• Teatterista lokakuussa
• Tuomaan päivästä joulukuussa

Tervetuloa tapahtumiin!

Terveisin, HALLITUS